Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Syventävien harjoittelujen viimeinen viikko

Tätä kirjoitettaessa meneillään on syventävien th-harjoittelujeni viimeinen viikko. Tai oikeastaan viimeiset 3 päivää. Pitkä jakso ja rankka syksy siviilielämän puolella painavat päälle ja ilmassa on väsymystä vaikka muille jakaa, mutta tunnelma on silti hyvä. Kun mietin sitä tilannetta mistä lähdin elokuussa näihin harjoitteluihin, olen oppinut ja kehittynyt valtavasti. Itsenäisen vastaanoton pitäminen jännitti melkoisesti, jopa vähän pelotti. Nyt ei enää. Myös niitä äitiysneuvolan taitoja on tullut ja pystyn nyt sekä lasten- että äitiysneuvolan käynnin toteuttamaan itsenäisesti ja se on itselleni merkittävä saavutus. Kun olen tullut neuvolamaailmaan täysin erilaisesta systeemistä nimeltä sairaalamaailma, olen aloittanut tämän puolen lähes nollasta. Toki jonkinlainen mielikuva oli 2000-luvun alkupuolen harjoittelujaksosta Haapaveden neuvolassa. En osaa sanoa onko sairaalatyöstä ollut enemmän haittaa kuin hyötyä täällä, välillä on tuntunut, että haittaa enemmän kun sairaalassa joutuu oma huomio jakautumaan niin moneen asiaan yhtä aikaa, täällä sen sijaan on saanut ottaa asian ja asiakkaan kerrallaan. Siihen kesti oma aikansa oppia. Hyötyä tietysti on siitä, että kokemusta asiakkaiden kohtaamisesta.

Terveydenhoitajan taitojen lisäksi ilahduttavaa on ollut myös se, että näin pitkän jakson aikana on saanut seurata jatkumoa asiakkaiden ja heidän perheidensä elämässä. Esimerkkinä tästä mainittakoon vauva, jonka luona kävin synnytyksen jälkeisellä kotikäynnillä. Tämä vastasyntynyt vieraili nyt neuvolassa 2 kk iänmukaisella tarkastuksella. Oli hienoa nähdä lapsen kasvu ja kehitys ja samalla vanhempien kasvaminen äidiksi ja isäksi. (Vauva oli perheensä ensimmäinen lapsi)

Neuvolatyön  hyvistä puolista pystyy nyt alkaa nauttimaan kun osaamista on tullut. Ehdottomasti parasta työssä ovat asiakkaat. Myös työkaverit ja työyhteisö täällä Lohtajalla on oikein  mukava ja lämmin.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *